RISTIINAN RESERVILÄISTEN MAJA

Kertomus oman majan ja kiinteistön hankinnasta
Olimme usein keskustelleet omankokoontumispaikan hankinnasta, jos sellainen myytäväksi ilmaantuu.
Kesäkuussa 1970 oli lehdessä ilmoitus, että perikunta myy vanhan tilan järven rannalla, josta pääsee vaikka Saimaalle veneellä. Tilalla on mökki ja rantasauna, pinta-ala n. 2,5 hehtaaria.
Lähdimme heti 24. päivänä kesäkuuta johtokunnan voimin katsomaan paikkaa. Tietä ei ollut loppuun asti, mutta rantapolkua pitkin pääsimme perille.
Mökki oli rakennettu kalliolle ja sauna rannalle. Istuimme mökin luona kalliolla ja teimme päätöksen, että tämä tila ostetaan yhdistykselle. Aamulla lähdimme viemään käsirahaa mökin välittäjälle, ettei hän ehdi myymään sitä muille.
Lainaa otimme pankista ja kauppakirja tehtiin heinäkuun 3. päivänä 1970.
Mökissä tehtiin kesällä 1971 korjaustöitä, uusittiin ikkunat, muurattiin takkauuni mökin tupaan sekä tehtiin tie perille asti.
Keväällä 1972 myyiin tilalta rantatontti. Kaupalla hoidettiin talouttamme kuntoon.
1981 keväällä ostettiin hirsikehikko, jossa oli takkatupa, sauna ja ulkokuisti. Hirret tuotiin kuorma-autolla perille. Vanhan saunan paikalle pystytettiin uusi rakennus. Työt tehtiin talkoovoimin. Miesten työpäiviä kertyi 162 ja naisten 40 päivää. Vanha sauna siirrettiin kokonaisena toiseen paikkaan ja sisustettiin nukkuma-aitaksi neljälle hengelle. Ylämökissä tehtiin uusi kuisti vuonna 1988 ja katettiin rakennus huovalla. Rakennus sai myös uuden ulkovuoren.
Sähköt majalle hankittiin vuonna 1989
Kesällä 1997 rakennettiin tilalle toinen sauna ja nukkuma-aitta. Käytössä on nyt yhteensä 14 nukkumapaikkaa.
Majalla olemme kokoontuneet vuosittain pitämään kokouksia ja muita tilaisuuksia. Talvisin on ohjelmaan kuulunut koko perheen ulkoilupäivät, jolla on ollut monenlaista ohjelmaa sekä aikuisille että lapsille. Olemme pitäneet majalla jousiammunta ja ilma-asekilpailuja.
Tilat ovat olleet yhdistyksemme jäsenten käytössä, mutta olemme vuokranneet niitä myös ulkopuolisille majan ylläpitokulujen kattamiseksi
Ristiinan Reserviläiset
Eero Viljakainen