PUHDISTAUTUMISRIITTI

Upealla Siivikkalan majalla sauna ei ole ollut mitenkään kaksinen. Mutta aina kun sinne on onnistuttu saamaan vettä ja se on saatu lämpimäksi, tunnelma on ollut ykkösluokkaa. Siivikkalan majan tavallisen kerholaisen vuotuinen tähtihetki on ollut joulunalusviikolle sattunut joulusauna. 1900-luvun puolella, jolloin joka miehellä ei vielä ollut omaa autoa, joulusaunaan kutsuttiin yhteislähdöllä Vanhalta Kirkolta. Kaikki lähtijät sullottiin autoihin. Urheilijat olivat jo lähteneet juosten Bruuno Silekosken johdolla.

Joulusaunottelun kaava oli aina pääpiirteissään sama. Saapuminen pimeänä joulukuun iltana oli aina kuin toiseen maailman siirtyminen. Pitkän tien päässä Näsijärven rannassa järven tasaisen huokailu ja hongikossa humisevan tuulen humina hiljensi äänekkäänkin puhujan. Oman äänen käyttö tuntui rikkovan paikan tunnelmaa.

Sisällä takkaan oli saatu tuli. Saunan lämmitys oli aluillaan. Pitkien penkkien ja pöytien väliin ahtautuneena vähän oudommastakin upseeritoverista tuli pian tuttu. Ohjelma oli yksinkertainen, keskustelua, joululauluja, joskus puuro, saunominen, kahvittelua ja lopun hiljentyminen. Joskus, kun joku innokas puheenjohtaja tarjosi kuultavaksi toimintakertomukseen liittyvää liturgiaa, hän huomasi pian puhuvansa väärässä tilanteessa.

Joulusaunaohjelmassa oli kaksi varmaa ohjelmaa. Kerhon jäsenissä oli aina kuoromiehiä. Heitä ei pidätellyt mikään. Monistetut lauluvihkoset olivat jatkuvasti käytössä. Monen kohdalla Siivikkalan joulusauna on ainoa tilaisuus, missä saattoi omalla äänellään laulaa Joulun lauluja ja jopa ajattelemaan, mitä niiden sanat tarkoittivat.
Kuoromiesten lisäksi kerhon jäsenistöstä on aina löytynyt ainakin yksi pappi. En tiedä etsivätkö papin puheensa teemat jostakin tämän hetken tunnelmasta vai päivän lehden pääkirjoituksesta. Yleensä selkokielistä asiaa.

Saunan, takkatulen ja kahvin rentouttama miesjoukko olikin valmis vastaanottamaan Joulun sanoman. Kukaan ei sitä kuuluttanut, mutta kaikki sitä odottivat. Bruuno Silekoski, kovaääninen Pispalan poliisi, nousi seisomaan ja väki hiljeni. Joulusaunan vaikuttavin ja odotetuin ohjelmanumero oli tulossa. ”Prutsi” oli tottunut siihen, että kun hän puhui, muut kuuntelivat. ”Prutsin” jouluevankeliumi oli Yrjö Jylhän Kaivo-runo. Kymmenpäinen miesjoukko hiljeni kuunteleman esitystä, joka sai kuulijat tuntemaan ja tajuamaan erään tavan kokea lähimmäisenrakkauden aidoimmillaan.

"Talvipäivä puolessa on vasta, hyökkäystä ei, vain tykkitulta: viuhuu sirpaleet ja roiskuu multa.
Alla maan on tyyntä, kodikasta; Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa: veljet, vesitilkka tuokaa.

Korsun yllä tykkien soi jyry, kaivotietä pyyhkii luotipyry päivin sekä öin, ja polun päässä
kaivon partaalla on verta jäässä  - kaivon luona luoti tapas monta liian janoista ja maltitonta.
Janoos älä täällä vettä pyydä, astiaas vain mustaa lunta syydä, sitäkään jos löydät maasta –
niin sen peittää pirstat, savu, saasta. Iltaan kestä vain, niin lääkkeen saavat kurkut kuivat, vihlovaiset haavat.

Haavoissaan vain joku hiljaa  huokaa: veljet, vesitilkka tuokaa -

Lähtee mies, kun vettä pyytää veikko, tuskissaan huokuva ja heikko lähtee, koska veljellä on jano,
enempää ei mieti eikä sano. Käteensä hän sieppaa vesikannun, juoksee yli myllerretyn mannun,
häipyy sekaan viuhinan ja tuiskeen kuullen korvissaan vain avunkuiskeen.

Tykit jyskyttävät korsunsuuta, viipyy vesimies – ei mitään muuta.
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa: veljet vesitilkka tuokaa -.

Päivä hämärtyy, ja vihdon kuullaan, kaivon partaall´ että mies on suullaan, verta valunut on kaivoon, josta
yksikään ei enää vettä nosta. verta pulpahtavat suonet lähteen verta valuvaiseen iltatähteen.

Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa: veljet, vesitilkka tuokaa -".

-Kaivo-runo Yrjö Jylhän vuonna 1941 ilmestyneestä kirjasta Kiirastuli-

”Prutsin” esityksen jälkeen joulusaunojat pukeutuivat vaitonaisina ja siirtyivät
Raatteentie –muistokivelle. Kiven jalustaan on kaiverrettu 82 upseerin nimet. Hiljainen hetki honkien keskellä, lyhyet muistosanat ja yhteisesti laulettu ”Maa on niin kaunis…” päättävät joulusaunatapahtuman. Muistokiven teksti jäi pitkäksi aikaa monen saunojan mieleen: Hämeen harjujen uljaat hongat, valkopilvet taivaan sinessä, järvemme vaahtopäät ja talven hanget olkoon muistuttamassa uhristanne, jolla lunastitte meille tämän vapaan, kauniin Isänmaa.

Raatteentie-muistokivi

Kun ajat muuttuvat, muuttuvat myös toimintatavat. ”Prutsi” ei enää lausu Yrjö Jylhää. Joulusaunaperinne jatkuu muuttuneessa toimintaympäristössä, mutta vieläkin se on monelle kerhon jäsenelle tilaisuus, jossa mieli puhdistuu ja merkittävät ja merkityksettömät asiat asettuvat oikeaan järjestykseen.

Erkki Aaltonen
Saunoja viime vuosituhannelta

Linkki Ylen elävään arkistoon, jossa Yrjö Jyrinkoski lausuu Yrjö Jylhän Kaivo-runon TÄSSÄ