

PÄIVÄKIRJAMERKINTÖJÄ majaprojektin taipaleelta
Erkki Aaltonen
Asevelimaja-projekti, kuten me TAMRUn seniorit talkoitamme nimitämme, oli suora jatkumo sille, että 1000-jäseninen yhdistys ei kyennyt pitämään yllä majakiinteistöään. Kiinteät kulut ja ajan tuomat uudistumisvaatimukset muodostivat taloudellisen ongelman, mitä ei omin voimin kyetty ratkaisemaan. Talkoilla tehdystä kolmikerroksisesta hirsilinnasta, rantasaunasta ja yhdestä Näsijärven komeimmasta kallioniemestä oli luovuttava. 50 vuoden majataival oli käyty loppuun vuonna 2006.
Majan rakentaminen 50-luvun puolessa välin oli kiistatta kerhon toimeliainta aikaa. Silloin moderni maja palveli kilpailu-, koulutus-, juhla- ja järjestötoimintatilana. Se oli koko kerhon ylpeys.
Ajat ja ympäristön tarpeet muuttuivat. Vaikka majatoimikunnat kuinka yrittivät kehittää majan palvelutasoa, se rapistui kuitenkin auttamattomasti.
Käyttäjäkunta supistui olemattomiin ja johtopäätös oli,
että majasta pitää päästä eroon.
Se miten majalle sitten kävi, selviää toisaalta. Tamrun senioreiden on kuitenkin tehtävä surutyönsä
rakentamansa, huoltamansa ja lopuksi menettämänsä majansa vuoksi. Siksi sääntömääräiseksi perinneprojektiksi vuodeksi 2009 otettiin asevelimajat ja niiden merkitys vapaaehtoiselle maanpuolustustyölle.
SYKSYLLÄ 2008
Tamrun 09-toimintasuunnitelmaan projekti livahti keskustelutta. Sitä oli jo valmisteltu syksyn aikana. Esittelyartikkeli Reserviläiseen oli kirjoitettu. Koska projekti oli valtakunnallinen, toivoimme sille palstatilaa syksyn aikana. Senioreiden perinneprojektin kiinnostavuus ei kuitenkaan ylittänyt julkaisukynnystä. Piti siis etsiä muita keinoja.
RESERVIUPSEERIEN TUKISÄÄTIÖ TULI AVUKSI
Projektin alussa ei tullut mieleenkään, että talkootöistäkin koituu kuluja. Reserviupseerien tukisäätiö tajusi sen ja antoi 500 euroa toimintatukea. Se oli hyvä apu, kun postitse piti ottaa yhteyttä 655 vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekevään yhdistykseen.
KOLMEN NAISEN TUKIRYHMÄ
Ilman kolmen naisen kannustavaa tukea projekti olisi alkutekijöissään vieläkin. Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton jäsensihteeri Virpi Kukkonen välitti 655 yhdistyksen ja 18 piirilehden yhteystiedot. Ilman näitä exel-tiedostoja kokoilisimme osoitteita vieläkin. Exel-tiedostojen muuttaminen osoitetarroiksi oli varsinainen taikatemppu. Taikurina toimi Tamrun toimistosihteeri Tuula Nieminen. Projektin esittelykirjeet saatiin postitukseen tammikuun alussa. Lue lisää TÄSTÄ