HERAMA ASEVELIMAJA KANGASALLA

HERAMAN MAJA TALKOOHENGEN VOIMANNÄYTE

Kangasalan reserviupseerikerhon maja, Herama, sijaitsee mitä kauneimmalla paikalla Heramajärven rannalla Kangasalan pohjoisosassa. Maja on hirsirakenteinen, ja siihen kuuluu sauna, tupa ylälavereineen sekä keittiö. Lisäksi majan läheisyydessä sijaitsevat venevaja sekä halko-ja tarvikevarasto.

Majaa ympäröivä maasto on kallioista mäntymetsää. Itse järvi on harvinaisen kirkasvetinen, syvä lähdejärvi. Sen rannoilla ei ole asutusta. Järveä ympäröivät joka puolella Lihasula-säätiön maat.

Majan vihkiäisvideo TÄSSÄ

RAKENTAMISPÄÄTÖKSESSÄ EI AIKAILTU

Majan historia alkaa 28.2.1954, jolloin Kangasalan Reserviupseerikerhon toimintaa e1vytettiin uudelleen Eero Aron johdolla. Uusi hallitus saikin kerhon toiminnan nopeasti viriämään. Usko Tommila esitti 6.9.1954 hallituksen kokouksessa, että kerholle hankittaisiin oma saunamaja. Asiaa päätettiin tutkia, ja jo 19.9.1954 hallitus päätti tiedustella majan paikkaa Lihasula-säätiöltä.
Majatoimikunta nimettiin kerhon kokouksessa 13.2.1955, jolloin lopullinen rakentamispäätös myös tehtiin. Majatoimikuntaan kuuluivat puheenjohtajana Usko Tommila sekä jäseninä Olli Joutsiniemi, Adrian Laakso, Erkki Ytterström, Pertti Tulenheimo ja Olli Tuormaa. Toimikunta järjesti heti tukkitalkoot, joita jatkettiin kevääseen 1956 asti. Lihasula-säätiö vuokrasi puolen hehtaarin maa-alueen ja majan piirustukset tilattiin arkkitehti Jaakko Tähtiseltä.
Maja piti tehdä alueella sijaitsevalle perustukselle, mutta suunnitelmia muutettiin ja majaa ryhdyttiin rakentamaan lähemmäksi rantaa. Piirustukset laati uudelleen majatoimikunnan jäsen Adrian Laakso. Hän myös toimi vastaavana rakennusmestarina.

Heraman asevelimaja 2010

KIRVESMIES JA APUPOJAT

Heraman maja, ja varsinkin sen rakentaminen, on tiivis kappale silloin parasta nuoruuttaan eläneiden viiden kangasalalaismiehen historiassa. Antti Ikonen,Erkki Kolkka, Matti Ponsi, Antti Ruusunen ja Erkki Saranen kuuluivat upseerikerhon nuorimpaan kaartiin, siihen "poikamieskerhoon", jolla oli tapana käydä Vihtori Peltosen mailla Lihasulassa sijainneen vanhan metsästysmajan raunioilla istuskelemassa.

"Lupilla tarinoimassa", kuten Antti Ikonen asian ilmaisi noin 40 vuotta myöhemmin.
"Heraman muistan ensimmäistä kertaa kesältä 1955. Silloin olimme siellä isäni Veikon johdolla koko perheen kanssa tutustumassa paikkaan, josta oli neuvoteltu Lihasula-säätiön ja reserviupseerikerhon kesken kerhon tulevana tukikohtana", Ikonen kertoo.

"Kävimme myös uimassa Heramajärvessä. Se oli mahtava kokemus, järvi oli vielä kirkasvetisempi kuin kuuluisa Ukki Kangasalan keskustassa." "Se oli juuri Veikko Ikonen, Antin isä, joka veti meidät nuoret mukaan upseerikerhoon", Matti Ponsi muistelee. "Eräänä päivänä Veikko antoi meille kerhon rintamerkit ja sanoi: 'Pojat, olette nyt sitten liittyneet reserviupseerikerhoon.' Siitä se alkoi."
Heraman majan varsinaiseen rakentamiseen ryhdyttiin 1956. Rakennustöitä varten palkattiin kirvesmies Vilho Järvinen, jokseenkin kaikki muu tehtiin talkoilla.

Suopursu kukkii Heramajärven rannalla.

KERÄYKSIÄ ERI PUOLILLA

Majan rakentamispäätöksen tehneen kerhon taloudelliset resurssit olivat niukat. Siksi tarkoituksena oli painaa kaikki kustannukset niin alas kuin mahdollista. Vanhat keinot otettiin käyttöön. Ympäri Kangasalaa järjestettiin keräyksiä, jotka tuottivat kauniin tuloksen.
"Ensi vaiheessa piti saada majan rakentamista varten tarvittavaa puutavaraa. Eri puolilla toimi keräyspäälliköitä, joista muistan ainakin eteläisen alueen edelleenkin vahvasti maanpuolustustyössä mukana olevan majuri Jaakko Salmisen ja Ponsantien suunnan Veikko Sammaliston", Ikonen kertoo.
Kerhon jäsenien ja ulkopuolisten karttuisa käsi sai kokoon tarvittavan puutavaran.
"Eräs matka pitäjän ulkopuolellekin on jäänyt mieleen. Olin Kilpiön Urpon ja isäni autonkuljettajana heidän mennessään neuvottelemaan Yhtyneet Paperitehtaat
Oy:n edustajien kanssa tukkipuista. Yhtiön pääkonttorissa Valkeakoskella saimme osaksemme asialle lämmintä myötämielisyyttä ja ilmoituksen välittömästä tuesta. Muistaakseni paikalla olivat metsäpäällikkö Seppälä ja konttoripäällikkö Haaja."

Antti Ikosella on säilynyt myönteinen muistikuva kirvesmies Järvisestä: "Hän oli noin 40-50 vuoden ikäinen ja todellinen ammattimies. Mukava ja leppoisa, ei tiuskinut meille nuoremmilleen."
Järvinen työskenteli Heramalla päiväsaikaan. Iltaisin ja viikonloppuisin oli apupoikien vuoro kantaa kortensa yhteiseen kekoon. Työmaalla oli monena iltana lappu, johon Järvinen oli jättänyt viestinsä: "Pojat, hakekaa kiilakiviä" ja niin edelleen. Ja pojat hakivat.
"Me keräsimme niitä kottikärryihin pitkin kankaita." Varsinkin alkukesällä Ikosen ja kumppaneiden illat Heramalla venähtivät pitkiksi. Ikonen muistaa alkukesän 1956 säidensä puolesta mitä upeimmaksi: lämmintä riitti eikä sade kiusannut talkoolaisia.
"Me kävimme hyvin usein uimassa ennen kuin palasimme takaisin kylille. Siltä ajalta on jäänyt mieleen, että järvi oli yleensä rasvatyyni ja kaakkurit uiskentelivat vastarannalla."
Lähes kaikki Heraman rakennustarvikkeet saatiin lahjoituksina ja huomattava osa töistä tehtiin siis talkoilla.

"Talkootöissä ollut porukka oli keskenään tuttua jo koulusta, sotilaspojista, partiolippukunta Harjun Pojista ja sotaväestä. Me olimme armeijassa Kouvolan miehiä. "
"Tästä sakista tuli kuin luonnostaan 'Heraman porukka' ja Heramasta tuli meille henkinen tukikohta. Kun yksi meistä, 'Aravan Patruuna', eli eversti Erkki Kolkka täytti 1983 pyöreitä vuosia, hänelle pidettiin piilojuhlat Heramalla. "

Vaikka talkooväki ei säästellyt luovuttamissaan hikipisaroissa, majan rakentaminen vaati kuitenkin myös rahaa. Kerhon vuosikokous päätti tammikuussa 1956, että jo kerätyn rahasumman lisäksi kerho ottaa lainaa majan rakentamiseen. Loppujen lopuksi lainaa jouduttiin ottamaan 285 000 markkaa kokonaiskustannusten noustessa 550 000 markkaan.
"Vikke Viitanen, reservin aliupseerien puheenjohtaja, toi työmaalle monta lastia rakennustarpeita Amerikan-Hopallaan. Hänelle tuskin maksettiin mitään. Vikke oli mukana todellisena maanpuolustusmiehenä" , Ikonen sanoo.

"Veljesjärjestömme Kangasalan Aliupseeriyhdistyksen kanssa oli Heraman rakentamisvaiheessa muutenkin saumattoman yhteistyön tunne." Antti Ikosen isä-Veikolle majan rakennusprojekti oli tavattoman tärkeä, ja hän myös toimi puuhassa keskeisenä organisaattorina.
"Myös Ruususen Antti oli hyvin kätevä ja ahkera poika eikä missään vaiheessa säästellyt vaivojaan", Matti Ponsi muistelee kesää 1956, jonka hän suurimmalta
osalta vietti Kangasalan ulkopuolella opintoihinsa liittyneessä harjoittelussa.

Heraman laituri

TIEPOHJA PITI SAADA KUNTOON

Majan rakentaminen edellytti kunnollista autotietä. Jooseppi Kruusin tilan ja rakennuspaikan välillä oli ennestään jonkinlainen tiepohja, joka laitettiin kuntoon talkoilla.
"Kangasalan Urkutehdas Oy:n Ford Thames, vuosimallia 1947, ja Wääksyn kartanon Ford Rhein, vuosimallia 1952, olivat soranajossa meidän nuorien vänrikkien
kuljettarnina. Myös Kangasalan osuuskaupan autot olivat usein tietalkoissa apuna. Varsinkin Jussilan Peiju oli erittäin usein mukana näiden autojen kanssa", kertoo Ikonen.
Kuormat pisteltiin lapiotyönä. Ford Thames jäi Ikoselle mieleen erittäin tarkasti välikaasulla vaihdettavana kulkupelinä. Jaakko Salmisen ja Aili Tavelan traktorit olivat niinikään apuna kuljetuksissa.

"Tie tuli majan vihkiäisiin mennessä niin hyvään kuntoon, että N. T. Lahtisen tuttu Ukko-Reo -linja-auto 1930-luvun lopulta toi juhlavieraat perille asti."
Majan rakentamisen loppuvaiheissa maanpuolustukselle myötämielinen yhteistoiminta jatkui, kun yksityiset ja kangasalalaiset liikeyritykset lahjoittivat materiaalia. Tässäkin vaiheessa pitäjänrajat ylitettiin, sillä Asko Oy lahjoitti majan keittiökaluston.
"Heraman talkoissa oltiin perhekunnittain. Muiden muassa Salmisen Seppo ja Tommilan Marjatta, 10-12 vuotta, kuljettivat tiiliskiviä kuljetusränniä pitkin
alas rantaan."

"Vielä näin jälkikäteen muistelemme kiitollisina reserviupseerinaisten asiantuntevaa huoltoa. Se oli todella tärkeää. Heidän toimintansa huipentui vihkiäisjuhlan tarjoilun järjestämiseen", Ikonen toteaa.

Heraman majan ovi

MAJA VALMISTUI AIKATAULUSSAAN

Maja todella valmistui suunnitelmien mukaisesti syksyyn 1956 mennessä. Majan vihkiäistilaisuudessa 16.9.1956 Usko Tommila totesikin: "Jotta kerho voisi menestyksellisesti hoitaa lainan lyhennykset ja korot, vetoamme edelleenkin isänmaan asialle lämpimiin ystäviimme ja toivomme, että yhteisvoimin selviämme vaikeuksistamme sitäkin suuremmalla syyllä, kun tiedämme, että kerhomme nuori polvi, nykyinen ja tuleva, tulee saamaan täällä Heraman majalla arkiaskareittensa lomassa uskoa ja toivoa muistojen parissa. Kaikenlainen toiminta tulee elpymään, kun on paikka, mistä lähdetään ja minne kokoonnutaan.
"
Majan vihkiäisten ohjelmassa oli mm. kerhon puheenjohtajan tervehdys, Veikko Ikosen juhlapuhe, lippusalon kilvennaulaus ja lipunnosto. Lisäksi Usko Tommila kertoi majan rakentamisen vaiheet. Pertti Tulenheimo tallensi majan vihkiäiset kaitafilmille, joka on hiljakkoin siirretty videolle.

KÄYTTÖ OLLUT VILKASTA

Vaikka maja on tarkoitettu vain kerhon ja sen jäsenten käyttöön, majalla on ollut vilkasta koko sen historian ajan. Heti rakennuksen valmistuttua sille laadittiin säännöt ja erityinen toimikunta suunnitteli majan käytön toteutuksen. Ensimmäisenä majamestarina toimi Veikko Ikonen.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan kaikilla kerhon jäsenillä oli mahdollisuus lunastaa majan avain. Käyttövuorot varattiin majamestarilta. Avainten määrä kasvoi kuitenkin hallitsemattomasti, joten lukot uusittiin 1966. Jäsenten oikeus lunastaa uusia avaimia säilyi aina vuoteen 1974, jolloin lukot vaihdettiin uraavaimella toimiviksi ja avain luovutettiin vain kulloisenkin käyttökerran ajaksi.
Majan nykyinen ulkoasu on lähes sama kuin alun perin. Majan sähköistämistä on suunniteltu useaan otteeseen, mutta yhtä usein siitä on luovuttu. Majan 40-vuotisjuhlissa aliupseeriveljet ja Seppo Salminen lahjoittivat kaasulaitteet ja tarvittavat asennustyöt.
Majan viereen on rakennettu venevaja ja alkuperäistä liiterirakennusta on jatkettu.
Maja ulkorakennuksineen on maalattu viimeksi 1985.
Suuri yksittäinen muutos tapahtui 1964, jolloin etelästä, Kruusin tilalta tuleva tie jouduttiin korvaamaan uudella. Nyt väylä tulee suoraan Lihasula-Säynäjärvi -tieltä. Uusi tie raivattiin ja rakennettiin lähes kokonaan talkoilla. Hajaasutusalueiden teiden nimeämisen yhteydessä 1992 Heramalle johtava tie sai viralliseksi nimekseen Jotostie.

RAKENTAMINEN OLI SUURI TALOUDELLINEN UHRAUS

Majan rakentaminen oli kerholle huomattava taloudellinen uhraus. Jäseniltä kerättiin varoja ennen rakennustöiden alkua ja etenkin nykyinen veteraanipolvi osallistui kiitettävästi taloudellisiin ponnistuksiin. Kangasalan Säästöpankista nostettiin kerhon kantokykyyn nähden suuri laina. Onneksi paikkakunnan yritykset ja kerhon ulkopuoliset yksityishenkilöt olivat suopeasti antamassa tukeaan hankkeelle. Majan valmistuttua lainaa lyhennettiin lähinnä jäseniltä kerätyillä lahjoituksilla.
Kun ottaa huomioon vuoden 1956 taloudellisen tilanteen ja kerhon jäsenmäärän, hieman alle 70 henkeä, oli kunkin jäsenen henkilökohtainen panos majan rahoituksessa hyvin ratkaiseva. Majaan kohdistuneet lainat saatiin maksettua 1961 ja tämän jälkeen majasta on ollut kerholle vain käyttö-ja ylläpitokuluja.

Majan käytöllä ei ole koskaan ollut taloudellisia tavoitteita. Käyttökerralta on peritty maksu, jolla katetaan lähinnä vain välittömät käytöstä aiheutuneet kustannukset.
Talkoot ovat olleet mitä olennaisin osa majan ylläpidossa. Talkoissa on milloin pilkottu puita, milloin kunnostettu majaa ja niin edelleen. Jos talkoopisteitä jaettaisiin, olisi Soini Harve ehdoton ykkönen. Majan kuntoa on pidetty yllä myös lahjoituksilla, joita on saatu etenkin veteraaniperheiltä.
"Kerhon jäsenistön meitä edeltävä sukupolvi oli käynyt sotien ankaraa koulua.
Omakohtaisten kokemustensa perusteella he oivalsivat oman tukikohdan merkityksen reserviupseeritoiminnalle. Merkillepantavaa on myös se, että Heraman
maja rakennettiin aikana, jolloin sodan päättymisestä oli kulunut vain kymmenkunta vuotta ja olot maanpuolustustyön tekemiselle olivat jotakin aivan toista kuin nykyään", Ikonen ja Ponsi miettivät.
Ei ole liioiteltua todeta, että Heraman maja on pian neljäkymmenen vuoden ajan ollut olennainen osa Kangasalan Reserviupseerikerhon ja muiden vapaaehtoisen maanpuolustuksen tukijoiden toimintaa. Se on ollut lukuisten -ellei peräti lukemattomien -kokousten, koulutustilaisuuksien, jotosten, tapahtumien ja saunailtojen pitopaikkana. Sitä ovat yksityiset perheet voineet vuokrata käyttöönsä. Sieltä on monilla kerhon jäsenillä lämpimiä muistoja.

Heramalle kokoontuminen jatkui vuosikausia sen jälkeen, kun maja valmistui.
Pikku hiljaa käyntikerrat harvenivat, kun tutusta porukasta moni muutti pois paikkakunnalta. Mutta mielellään majalla menee käymään, kun vain tulee sopiva tilaisuus", nykyään Hämeenlinnassa vaikuttava Antti Ikonen sanoo.

Heraman majamestareina ovat toimineet:
Veikko Ikonen, Usko Tommila, Veijo Vaarma, Antti Ruusunen, Heikki Miettinen, Toivo Kankainen, Hannu Rannikko, Pertti Lintulahti, Jouko Harala, Asko Brander, Jorma Östring, Mosse Kirjalainen, Risto Karhunen, Rauno Heikkilä, Erkki Saranen, Erkki Höllija Raimo Hemmilä.

Teksti on historiikkikirjasta:
Kangasalan Reserviupseerikerhon viisi vuosikymmentä 1945-1995