AJATUKSIA JOULUN ALLA

Marraskuun alussa mieleen iski turhauttava ajatus: Jospa asevelimajojen merkitys on jo tutkittukin puhki joillakin muilla tahoilla.

Käännyin taas Googlen puoleen. Ensimmäisenä otin yhteyttä Tammenlehvän Perinneliittoon. Esittelin TAMRUn projektin ja sain kuulla, että majojen merkitystä niin yhdistystoiminnalle kuin vertaistukea henkiselle kuntoutuksellekaan ei ole tutkittu. Saman palautteen sain Sotainvalidien Veljesliitolta, Sotaveteraaniliitolta, Rintamamiesliitolta ja Rintamanaisten Liitolta. Kaikki suhtautuivat majateemamme puolentunnin ajatustenvaihdon jälkeen myönteisesti ja kehottivat pitämään yhteyttä.

Marraskuussa saatiin päätökseen Reserviläisliiton ja RULlin piirien yhdistysten majaseulonta. Majayhdistyksiä löytyi yhteensä 183 kappaletta. Osa niistä oli kuitenkin invalideilta ja veteraaneilta perittyjä majoja. Seuraavaksi tulikin eteen18 invalidipiirin ja 22 veteraanipiirin maja-analyysi.

Sähköposti sotainvalidipiirien toiminnanjohtajille toi vastaukset 12 piiristä. Perinteiden vaalimisen kannalta on kuitenkin merkittävää se, että jo käytöstä poissiirtyneetkin majat tulevat rekisteröidyiksi. Niiden tietojen arvo on siinä, että ”Veljeä ei ole jätetty.” Mitä vanhemman majavastaavan kanssa keskustelua käydään, sitä enemmän muisteltavaa ja kerrottavaa olisi erilaisista selviytymiskohtaloista. Käytännössä nuo nettiyhteydet vain eivät oikein ole hallinnassa.

Piirien historiikit, jotka sain käytettäväkseni, antoivat hyvän kuvan majatoiminnan laajuudesta. Yleistä kuitenkin oli, että rantasaunat ja majat on realisoitu ja rahat on osastoittain käytetty kuntoutus- ja virkistystoimintaan sekä ongelmissa olevien invalidiperheiden tukemiseen. Saadun palautteen valossa median hehkutus miljoonien varannoista ainakin invalidijärjestön osastojen kohdalla tuntuu tuiki turhalta.

Olen menneen vuoden aikana senioriystävieni kanssa kiusannut lukuisia toiminnanjohtajia, puheenjohtajia ja majavastaavia. Pahoittelemme, kun olemme häirinneet kesken työpäivän rutiineita. Voin vakuuttaa, että jatkamme häirintää. Tarkennamme vielä tietojamme vuosiluvuista, majatoiminnan sisällöstä ja rakentamiseen liittyvistä seikoista. Puutteita tilastoissa voi esiintyä, mutta virheistä harmistuvat niin lukijat kuin tekijätkin.

Majarintamalta HYVÄÄ JOULUA ja ONNEKASTA UUTTA VUOTTA!